Ghaadan lämmin ja valoisa persoona sekä kyky selkeästi ja ymmärrettävästi ohjata meidät vaikealta tuntuvan laillisen prosessin läpi oli meille suureksi avuksi kiinteistön sukupolvenvaihdokseen liittyvien laillisten näkökulmien huomioon ottamisessa. Suosittelemme lämpimästi Ghaadan palveluita perintöasioissa apua tarvitseville.
Seija ja Tiia Hanhineva
Vuonna 2021 Lakipalvelu Elämänkaari, silloinen Lakitoimisto Peura, avusti puolisoni ja isäni perunkirjoituksissa ja kuoleman jälkeisten asioiden hoidossa.
Asiat saatiin hoidettua joustavasti ja mahdollisimman joutuisasti.
Heli Karvinen perheineen
Olen käyttänyt lakitoimisto Elämänkaarta kahdessa kuoleman jälkeisessä tapauksessa, jolloin Ghaada Saarikivi hoiti molemmat tapaukset äärimmäisen tarkasti ja asiantuntemuksella.
Lisäksi Ghaada Saarikivi laati keskenäisen testamentin poikani ja hänen puolison kanssa.
Sekä minulle itselleni edunvalvontavaltuutuksen.
Ja todellakin voin lämpimästi suositella Ghaada Saarikiveä hoitamaan lakiasioitani vastaisuudessa.
Hannele Kohtamäki
Perinteisestä vihkivalasta juurensa juontava sanonta ’Kunnes kuolema meidät erottaa’ on syvällä monen tajunnassa kiteytyksenä elämänmittaisesta avioliitosta.
Naimisissa olo kiistatta yhdistää osapuoliaan syvästi ja monitahoisesti, mutta toisinaan myös kuoleman yhteentuova voima voi olla suuri.
Perheet, suvut ja käytännössä toisilleen täysin ventovieraat ihmiset saattavat joissain tapauksissa hieman yllättäinkin päätyä saman kuolinpesän osakkaiksi. Nämä yllätykset voivat olla luonteeltaan niin kipeitä, ärsyttäviä kuin myönteisiäkin. Usein ne määräytyvät tavoin, jotka eivät ole vaikutuspiirissämme, kuten kuoleman, sisaruuden tai muun sukulaisuuden kautta. Perintökaari painottaa edelleen vahvasti biologista sukulaisuutta, joka nykyään ei kuitenkaan takaa mitään sosiaalisesta yhteenkuuluvuuden tunteesta tai yhteydestä.
Kuva: Unsplash Shane Rounce
Parhaimmillaan tämä menehtymisen sisältämä kutsu tulla yhteen hoitamaan ja ratkomaan edesmenneen viimeisiä asioita voi olla myönteinen kokemus, jossa jokapäiväisen elämän helposti luoma harha kaiken jatkumisesta muuttumattomana hetkeksi katoaa, ja ihmiset muistavat myös perhe- tai sukulaisuussuhteiden väliaikaisen luonteen sekä vaalimisen tarpeen. Pahimmillaan joutuu velvoitetuksi selvittämään sellaisen ihmisen asioita, johon ei ole ollut mitään yhteyttä tai, jonka on kokenut itselleen vahingollisena, jopa satuttavana hahmona.
Kuva: Unsplash Sandy Millar
Usein ammattiapuun turvautuminen koetaankin keinoksi, jolla voi säädellä omaa taakkaansa ja osallistumistaan kuolinpesän asioihin. Tällöin jää myös enemmän tilaa surra tai käsitellä muita menehtymisen esiin nostaneita asioita.
Lakipalvelu Elämänkaari auttaa hoitamaan riidattomia perhe- ja jäämistöoikeudellisia toimeksiantoja.
Kuva: Unsplash Mathew Mcquarrie
Suomessa väestö ikääntyy ja myös elää aiempaa pidempään. Helsingin ja Tampereen yliopistolla on hiljattain tutkittu eläkkeellä olevien ihmisten näkemyksiä omasta yhteiskunnallisesta asemastaan. Tutkimuksessa avattiin sosiaalisen kuoleman käsitettä, jota moni ikääntyvä joko pelkää, tai se jo on heidän arkipäiväänsä. Tutkimukseen osallistuneet näkivät yhteiskunnan systeeminä, joka toimii pääasiallisesti nuorempien ehdoilla, ja jossa vanhempi väestö jää päätöksenteon ulkopuolelle. Tutkijatohtori Jari Pirhonen toivookin, että sukupolvien välisen solidaarisuuden vaikutukset tulisivat tarkasteluun kaikessa yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Hänen mukaansa sosiaalisesti kuolleet voidaan herättää henkiin ilman ihmetekoja, kuulemalla kaikkia ja noudattamalla oikeudenmukaisuusperiaatetta.
Suomi on kansainvälisessä vertailussa yksi kaikkein nopeimmin ikääntyvistä maista, jossa suurten ikäluokkien edustajat ovat siirtyneet eläkeikään. Monet instituutiomme ovatkin jo jossain määrin paineenalaisia väestörakenteen muutokseen edessä. SHARE (Survey of Health, Ageing and Retirement in Europe) – tutkimus tuottaa korkealaatuista tietoa, joka helpottaa tähän murrokseen valmistautumista ja oikea-aikaisia toimia.
Tutkimukset siinä missä arkinenkin elämänkokemus osoittavat, että ihmiset ikääntyvät kukin omaan tahtiinsa, ja kokemus terveydentilasta, toimintakyvystä sekä osallisuudesta vaihtelevat paljon myös saman ikäryhmän sisällä. Monimuotoistuneessa yhteiskunnassa vanhuudeksi mielletty ajanjakso on yksilöllistynyt, ja elinajanodotteen nousun myötä myös pidentynyt.
Kirjailija Eeva Kilpi on runoissaan ja päiväkirjateoksissaan kauniisti ja vilpittömästi kuvannut elämänkokemuksen eri tasoja, niiden rinnakkain, päällekkäin ja lomittain avautuvaa todellisuutta. Kilven runous ja tekstit auttavat eläytymään vanhuuteen ajanjaksona, jossa kaikki olemassaolon kerrokset ovat yhtäaikaa läsnä. Fyysiset vaivat, yksinäisyys ja elämänpiirin rajoittuminen ovat karuja tosiasioita mutta eivät sulje pois sisäisen kokemuksen rikkautta.
26.8.2002 KLO 9.18
Ihminen säilyttää sisimmässään nuoruutensa. Ydin ei vanhene. Kerroksia sen ympärille kertyy vain lisää. Niin ovat lopulta kaikki iät ympärilläni ja muodostavat hyödyllisen, värikkään, monivivahteisen kokonaisuuden. Näinkin voisi vanhuuteen suhtautua.
Eeva Kilpi, Sininen Muistikirja
22.8.2003 KLO 23.12
Minä elän muuten aivan normaalia elämää, minä vain huolehdin tästä vanhuksesta joka nyt olen. Kyyditsen häntä paikasta toiseen, kävelytän häntä, käyn hänelle kaupassa, laitan hänelle ruokaa, siivoan hänelle ja kylvetän häntä. Puen hänet tilaisuuksiin, maalaan hänen huulensa, panen hieman punaa hänen poskipäihinsä, kampaan auki hänen tukkansa kun se on kuivunut kiharaiseksi papiljoteilla, pesen hänelle pyykkiä, ostan hänelle kukkia ja yritän pitää hänet hyvällä tuulella, vaikka se ei ole aina helppoa. Hän kärsii yksinäisyydestä, vaikka tarvitsee sitä ja hän kärsii myös kodittomuuden tunteesta, vaikka hänellä on kaunis koti, eikä hän aio koskaan sopeutua vanhenemiseen, vaikka arvostaa elämänkokemusta ja tuntee itse viisastuvansa koko ajan.
Eeva Kilpi, Sininen Muistikirja
HELMIKUU
On irrottava lapsistaan, sanoo isoäiti.
Se on vaikeampaa kuin vanhemmista irtoaminen,
koska vastuu siirtyy eteenpäin
ja kulkee mukana hautaan saakka.
On suojeltava lapsuutta lapsissaan,
heidän viattomuuttaan
joka vajoaa aikuisuuden kerrosten alle.
Siellä se kuitenkin yhä on,
syvällä, ahtaalla ja piilossa,
kunnes sen kohtaa taas
lapsenlapsissaan.
Silloin on suojeltava heitä,
sillä äkkiä hekin vain pyörivät maailmalla
ikäistensä kanssa
ja sinä ihmettelet
mihin aika meni,
miksi he muuttuivat
kun itse pysyit samana:
lapsena joka tarkkailee maapallon elämää
vanhuutensa periskoopilla.
Eikä kukaan tiedä
että tähystäjä on talvisodan aikainen pikkutyttö,
vanhentumaton,
jolle yhä tapahtuu mullistavia asioita,
jonka maailma yhä järkkyy.
– Minä virtailen, sanoi äiti.
– Minäkin virtaan, äiti,
ees ja taas.
Eeva Kilpi, Kuolinsiivous
JOULUKUU
Vanhuutta ei voi ratkaista,
ystävät kalliit, sanoo isoäiti.
Sen kanssa on elettävä.
Sitä on siedettävä.
Sille on puhuttava ystävällisesti.
Sen kanssa on neuvoteltava.
Sen kanssa on pohdittava asioita,
tätä ilmiötä,
mysteeriä jopa.
Te jotka elätte nuoruutenne lumoissa
puoli vuosisataa ja ylikin,
mihin teillä on hätä?
Ja sinut, armaani,
minä haluaisin tavata vasta kuolemani jälkeen,
irtautuneena huolista,
kun hautajaiset olisivat ohi,
nurkat siivottu papereista ja sanomalehdistä,
kun perintöhuonekalut olisi sijoitettu,
vanhat kirjat jaettu,
metsästä päästy yksimielisyyteen
ja mieleni olisi vapautunut intohimoon.
Olisi aikaa iankaikkisesti.
Ei kiirettä mihinkään.
Olisin paratiisikelpoinen.
Eeva Kilpi, Kuolinsiivous
Ikääntyminen myös usein avaa tarkastelemaan omaa elämäntilannetta ja tulevaisuutta tarkkaavaisemmin kuin nuoruuden huolettomuudesta tai ruuhkavuosien kiireestä käsin.
Esiin nousevat kysymykset siitä, kuka ja miten hoitaa asioita, jos itse ei siihen enää kykene, millaista terveyden- tai sairaanhoitoa tahtoo, tai on tarjolla sekä miten oma perimys etenee elonpäivien täytyttyä. Myös jäljelle jäävän puolison aseman turvaaminen herättää paljon pohdintaa.
Jokaisen yksilön ja perheen tilanne on ainutlaatuinen. Moni päätyy tekemään edunvalvontavaltuutuksen, hoitotahdon ja mahdollisesti myös testamentin. Lähes poikkeuksetta ne ovatkin viisaita ratkaisuja mutta on tärkeää, että asiakirjoja laadittaessa on riittävästi tietoa ja ymmärrystä perheen elämäntilanteen kokonaisuudesta ja toivotuista lopputuloksista. Samanlainen asiakirja ei sovi kaikille ja kaikkiin tilanteisiin, vaikka sen laatiminen lähtökohtaisesti olisikin järkevää.
Lakipalvelu Elämänkaari tarjoaa palvelua, jossa huomioidaan asiakkaan toiveet, tavoitteet ja tarpeet huolellisesti. Olennaista on luottamuksen ilmapiiri, asiakas kokee turvallisesti voivansa avata elämäntilanteensa kokonaisuuden palvelutarpeen kartoituksen kohteeksi. Tällöin voidaan yhteistyössä löytää ratkaisuja toimivaan asianhoitoon sekä laatia laadukkaita, yksilöllisiä asiakirjoja.
Ota yhteyttä ja varaa aika maksuttomaan palvelutarpeen kartoitukseen.
Lähteitä ja taustamateriaalia:
Kilpi Eeva: Kuolinsiivous, WSOY, Helsinki 2012.
Kilpi Eeva: Sininen Muistikirja, WSOY, Helsinki 2019.
Kilpi Eeva: Punainen Muistikirja, WSOY, Helsinki 2019.
Kirjoittaja: Ghaada Saarikivi / Lakipalvelu Elämänkaari
Neiti Aika on Elina Talvensaaren käsikirjoittama ja ohjaama dokumenttielokuva, joka sai ensi-iltansa elokuussa 2020.
Elokuva kertoo edesmenneestä naisesta, jonka jäämistön ohjaaja saa haltuunsa ostaessaan perheelleen asuntoa. Kodin edellinen haltiatar ei jätä rauhaan ja Talvensaari alkaa rakentamaan kuvaa naisesta, Sirkka-Liisasta, hänen jälkeensä jääneiden esineiden, valokuvien, kaitafilmien, päiväkirjan ja kirjeiden avulla.
Kuolinpesä on tavanomainen, mutta Talvensaaren suorastaan hellä, perusteellinen ja kunnioittava tutkimustyö herättää Sirkka-Liisan kerran vielä henkiin. Katsoja pääsee mukaan hänen päiviensä kulkuun ja väläyksittäin myös ohjaajan oman perheen elämään.
Neiti Aika kuljettaa katsojansa arkiselle ja silti henkeäsalpaavalle, lähes vuosisadan kestävälle matkalle erään naisen elämään ja Suomen lähihistoriaan. Tarina muistuttaa kauniisti mutta tinkimättömästi, että olemassaolon merkitys löytyy jokaisesta ainutlaatuisesta hetkestä, jotka vääjäämättä seuraavat toisiaan, kunnes aika on täysi. Muistaminen ja unohdus ikäänkuin tanssivat keskenään – on mahdollista luoda kertomus tai kuva, joka loihtii menneen hetkeksi eloon, mutta samalla se jo pakenee kohti vääjäämätöntä unohdusta. Sirkka-Liisan tarina muistuttaa, että ihmisen elämän arvo ja mitta on viime kädessä hänen suhteensa omaan ympäristöönsä ja rakkaisiin. Vahvimmat muistot vaikuttavat syntyvän yhdessä ja yhteydessä, ja vaikka ihmisellä olisi monia läheisiä elämän varrella, voi hän lopulta myös olla täysin yksin katoavaisuutensa kanssa.
Läheisen kuollessa moni on itseasiassa hieman samankaltaisen tehtävän edessä kuin Talvensaari Sirkka-Liisan koti-irtaimiston kanssa. Kuka kyseinen ihminen todella oli ja mitä tehdä hänen tavaroilleen, muistoilleen ja henkilökohtaisille esineilleen?
Suhtautuminen kuolemaan on hyvin intiimiä ja yksilöllistä, mutta usein käytännölliset seikat pakottavat edesmenneen läheisen tai läheiset toimimaan ja seulomaan jäämistöä. Harva meistä kuolee elokuvan Sirkka-Liisan lailla kokonaan vailla eläviä omaisia. Yhdelle vainajan tavaroiden läpikäyminen on osa surutyötä, toiselle taas on tärkeää säilyttää kaikki esineistö mahdollisimman koskemattomana mahdollisimman pitkään.
Viralliset tahot vaativat kuolinpesältä toimia melko rivakassakin aikataulussa riippumatta siitä, millaisia tunteita läheisen kuolema herättää tai missä rytmissä joutuu taikka tahtoo seuloa vainajan henkilökohtaisia tavaroita. Surun ja menetyksen kohtaamalle ihmiselle voi olla vaativaa huolehtia myös asianhoidosta. Joillekin puolestaan käytännön asioiden järjestely on luonnollinen osa surutyötä ja tukee elämän jatkumisen kokemusta. Usein myös edesmenneen sairastaminen on jo voinut koetella läheistä ja vaatia ylimääräisiä voimavaroja.
Kuolinpesät myös vaihtelevat suuresti laajuudeltaan ja laadultaan, mutta jokaisessa niissä on vainajan kotiin liittyvien järjestelyjen lisäksi ja ohella hoidettava ainakin seuraavat asiat:
Joissain tapauksissa lista koostuu täysin rutiininomaisista tehtävistä, kun taas osassa kuolinpesiä kestää vuosia selvittää ja saattaa loppuun kyseiset toimet.
Jokainen kuolinpesä onkin ainutlaatuinen.
Tarvittaessa kaikissa perunkirjoitukseen, pesänselvitykseen ja perinnönjakoon liittyvissä kysymyksissä kannattaa kääntyä juristin puoleen.
Moniin kuolinpesien asianhoitoon liittyviin kysymyksiin tarvitaan aineistoa, lupia tai selvityksiä uudesta, maistraatit ja väestörekisterikeskuksen yhdistäneestä, digi- ja väestötietovirastosta. Uusi virasto toimii toistaiseksi sangen hitaasti, joten aiemminkin usein verkkaisesti edenneet kuolinpesien asiat, saattavat tällä hetkellä hoitua vielä tavanomaistakin hitaammin. Toivon mukaan viraston palvelut ripeytyvät edes aiemmalle tasolle mahdollisimman pian.
https://dvv.fi/henkiloasiakkaat
Kuvat: kuvituskuvia unsplash.com
Kirjoittaja: Ghaada Saarikivi / Lakipalvelu Elämänkaari
Länsimainen lainkäytön ikonografia rakentuu vahvasti oikeuden jumalattarelle symboloineen. Antiikin Roomassa jumalatar Justitia kantoi miekkaa ja vaakaa.
1600 – luvulta eteenpäin hänet on kuvattu silmät sidottuna Lady Justice – hahmossa. Kreikkalaisessa mytologiassa sama hahmo tunnetaan nimellä Themis, jumalallisen oikeuden vartija. Hänen tyttärensä puolestaan on Dike, jonka tehtävänä oli taata maallisen oikeudenkäytön oikeudenmukaisuus.
Vaaka edustaa oikeudenmukaisuuttaa ja tuomiovaltaa, miekka puolestaan yksinvaltaa, voittamatonta voimaa ja taivaallista totuutta. Hindulaisessa perinteessä Jumalatar Kalin miekan sanotaan myös ilmentävän erottelukykyä, oikean ja väärän välitöntä tunnistamista, myös paineen alla tai kiperissä tilanteissa.
Jumalattaren sidotut silmät symboloivat yhdenvertaisuutta lain edessä. Oikeuden Jumalatar ei saa syyllisyyttä tai syyttömyyttä arvioidessaan kohdistaa tuomiotaan henkilöön vaan tekoon. Toisaalta peitetyt silmät näköaistin salpaajina voivat symboloida myös yliaistillisten kykyjen, muiden aistien tai intuition heräämistä.
Kova Laki TV – sarjan 6. tuotantokauden (1995) jaksossa 7 (Humiliation – Nöyryytys) moni näistä ominaisuuksista herää eloon apulaissyyttäjä Claire Kincaidin hahmossa ja hänen tinkimättömässä työssään.
Nöyryytys
Jaksossa ollaan tutkimassa ja tuomitsemassa prostituoitu ja narkomaani Gwyn Georgen murhaa. Hänen ruumiinsa löytyy kadulta Hell’s Kitchenistä, New Yorkin alakaupungilta. Jäljet johdattavat plastiikkakirurgi Mark Danforth’iin, ja erityisesti hänen vaimonsa Julian kuulustelu saa poliisit epäilemään miestä kylmäverisestä rikoksesta. Georgen epäillään kiristäneen Danforth’ia ja tämän olleen murhan motiivi.
Rikos kirvoittaa keskustelua myös poliisin ja syyttäjien keskuudessa ja sen tiedetään herättävän huomiota mediassa. Piirisyyttäjä Adam Schiff kiteyttää tulenaran kysymyksen sanomalla: ”Olen pahoillani jokaisen naimisissa olevan miehen puolesta tässä kaupungissa.” Claire kimpaantuu miesten asenteesta, hän kokee heidän vähättelevän pettämistä ja osoittavan epäsuorasti sympatiaa murhaajaa kohtaan. Claire itsekin uskoo kiristystarinaan, mutta juuri Schiff kyseenalaistaa sen ensimmäisenä arvellen, että George olisi kertonut toiminnastaan jollekin lähellään.
Claire lähtee tapaamaan Gwyn Georgen kämppäkavereita ja kohtaaminen naisten välillä on intensiivinen. Toinen tytöistä suhtautuu Claireen vihaisesti ja ennakkoluuloisesti, toinen aistii Clairen todella yrittävän selvittää, mitä oikeasti on tapahtunut. Hän sanoo Georgen soittaneen murhailtana ja olleen pikemmin tylsistynyt kuin kiihtynyt eikä kiristyksestä ollut mitään puhetta.
Clairen työtapa on avoin myös poliisien suuntaan, hän tekee yhteistyötä, vaihtaa tietoja ja näin pysyy ennakkoluulottomasti avoimena uudelle tiedolle. Tämän linjan kautta selviää epäillyn vaimon Julia Danforth’in valehdelleen ja tästä myös saadaan todistusaineistoa.
Seuraava tiheätunnelmainen kohtaaminen tapahtuu Clairen ja Julia Danforth’in välillä pariskunnan kodissa. Julia kertoo heidän suhteensa taustasta ja Claire arvelee hänen yhä rakastavan miestään. He keskustelevat tulevasta oikeudenkäynnistä ja ristiriitaisuuksista Julian todistajanlausunnoissa. Julia tuntuu toisaalta auttavan tutkintaa, toisaalta ikäänkuin suojelevan miestään. Hänen toimintansa on ristiriitaista ja naisten kohtaaminen päättyy Julian kysymykseen: ” Mitä sinä tekisit, jos hän olisi sinun aviomiehesi?”.
Tässä hetkessä, Clairen eläytyessä Julian asemaan, hän alkaa todella ymmärtää tilanteen laajemmin. Empatia, intuitio ja tinkimätön tahto löytää totuus heräävät syvemmin.
Avainhetki on myös Clairen ja syyttäjä Jack McCoyn keskustelu tapaamisen jälkeen. McCoy toteaa heiltä puuttuvan todistusaineistoa jutun aikaansaamiseksi, mutta hän antaa ohjat Clairelle, joka näin ottaa vastuun ensimmäisestä murhaoikeudenkäynnistään.
Oikeudenkäynti päättyy Mark Danforth’in tuomitsemiseen syylliseksi Gwyn Georgen murhaan, erityisesti vaimonsa ristiriitaisen todistajanlausunnon perusteella. Claire ei osaa juhlia voittoaan, vaan jää pohtimaan, miksi osat eivät täsmää täysin kokonaisuuteen. Hän tapaa Julian ystävän ja kollegan, joka tuo esiin naisen vaativuuden ja voimakkaat reaktiot. Hän puhuu kyynisesti niin rikoksesta, sen uhrista kuin Danforth’ien avioliitostakin.
Tapaamisen jälkeen Claire illallistaa Jack McCoyn kanssa ja sanoo tapauksen olevan vasta alkamassa. Hän toteaa Julian luultavasti tienneen miehensä tavoista ja prostituoidun palveluiden käyttö ei kenties tullutkaan hänelle yllätyksenä. Myös hätäkeskukseen tehtyjen soittojen taustat selviävät ja Claire alkaa todella uskoa, että Julia Danforth on manipuloinut kaikkia osapuolia uskomaan miehensä olevan syyllinen murhaan, jonka hän teki itse. Jokainen yksityiskohta naisen kutomassa valheiden verkossa alkaa nyt paljastumaan.
Tragedia saavuttaa huippunsa tapaamisessa, jossa ovat mukana syyttäjäviranomaiset, Danforth’ien pariskunta ja Markin puolustusasianajaja. Claire johtaa tilannetta ja saa Markin ymmärtämään vaimonsa murhanneen Gwyn Georgen ja Julian myös tunnustamaan murhan. Nainen romahtaa täysin ja avautuu vihan, pettymyksen ja katkeruuden tunteista aviomiestään kohtaan.
Vaaka – oikeudenmukaisuus ja tuomiovalta
Claire tuntee vastuunsa siitä, että syytöntä ei tuomittaisi, vaikka oikeudenkäynti on myös peli, jossa toinen osapuoli voittaa ja toinen häviää. Tällöin innokas voitontahto voi myös sokaista ja pyrkimys totuuteen ja oikeudenmukaiseen lopputulokseen jää taustalle.
Jotta tämän testin voi ylittää, on pysyttävä objektiivisena ja kunnioitettava oikeellisen lopputuloksen pyrkimystä. Tuomiovallan oikeutus ei kestä syyttömänä tuomittuja. Ennemmin vapautetaan syyllinen kuin tuomitaan syytön kärsimään rangaistusta.
Miekka – yksinvalta, voittamaton voima, taivaallinen totuus
Claire saa tarinan kehittyessä koko ajan enemmän vastuuta jutusta ja se myös lisää hänen valtaansa siihen osallisia kohtaan. Tätä valtaa hän pyrkii käyttämään viisaasti ja oikeudenmukaisesti. Se ei ole helppoa, sillä tunteita herättävä rikos nostaa myös esiin voimakkaita tunteita ja ennakkoasenteita, tabuja sohien. Rikosta tutkiessa ja oikeudenkäynnin edetessä Claire saa valtavan määrän tietoa, josta hän jatkuvasti seuloo oikeaa ja väärää pyrkiessään löytämään totuuden. Juuri pyrkimys totuuteen ja oikeelliseen lopputulokseen toimii punaisena lankana Clairen toiminnassa herkistäen hänet äärimilleen tutkinnassa ja johtopäätöksiä tehdessä.
Sidotut silmät – yhdenvertaisuus lain edessä, toisaalta kuunteleminen ja intuitio
Perinteisesti Oikeuden Jumalattaren sidotut silmät liitetään yhdenvertaisuuteen lain edessä. Laki on kaikille sama, puntarissa ovat teot, eivät ihmiset. Tämän klassisen ihanteen rinnalle nousee Clairen tarinassa kaksi muuta mahdollista tulkintaa.
Kun ihmiseltä salpautuu aisti, usein muut aistit voimistuvat tilanteen tasoittamiseksi ja havaintokyvyn säilyttämiseksi. Clairen kohdalla symbolisen näön peittämisen tilalle astuu kuulo ja erityisesti kyky kuunnella. Clairen tavatessa todistajia ja jutun asianosaisia, hän kohtelee heitä tasaveroisesti ja todella pysähtyy kuuntelemaan, asettuen heidän asemaansa. Empatialla onkin ratkaiseva merkitys jutun ratkaisemisessa. Claire asettuu kohtaamiensa ihmisten asemaan, kuuntelee heitä ja näillä menetelmillä virittyy omaan intuitioonsa, jonka avulla totuus löytyy ja oikeudenmukaisuuden on mahdollista toteutua.
Sidotut silmät symboloivat myös intuitioita, tietoa, jota emme saa minkään fyysisen aistin kautta, vaan sisäisenä johdatuksena ja väläyksinä. Intuition tuomia havaintoja ei voi perustella rationaalisesti, mutta niiden johdattamana Claire myös löytää totuuden ja tarvittavat aineelliset, konkreettiset todisteet tapahtumien kulusta. Eurooppalaisessa dekkarikirjallisuudessa George Simenonin komisario Maigret työskenteli tähän samaan tapaan.
Kreikkalaisen perinteen jumalattarista Claire ilmentää pikemminkin Dikeä, maallisen oikeuden oikeudenmukaisuuden valtiatarta. Työssään hän sukeltaa syvälle inhimillisen todellisuuden syövereihin, tuoden sinne totuutta ja järjestystä ja siten heijastaa äitinsä Themiksen tehtävää taivaallisen oikeuden suojelijana.
Lähde: Hans Biedermann, toim Pentti Lempiäinen: Suuri Symbolikirja. WSOY 1993
Kuvat: Unsplash, Joel & Jasmin Førestbird ja
NBC-televisioyhtiön sarjan Kova Laki apulaissyyttäjä Claire Kincaid
Kirjoittaja: Ghaada Saarikivi / Lakipalvelu Elämänkaari
Ghaada Saarikivi Lakipalvelu Elämänkaaresta toimitti perunkirjoituksen ja perinnönjaon kuolinpesässä, jonka osakkaina oli yhdeksän sisarusta tai heidän jälkeläisiään. Pesä oli tavanomaista monitahoisempi, joten siihen liittyi tiettyjä hankaluuksia.
Vainaja oli lapseton. Osa sisaruksista oli jo kuollut, ja näiden jälkeläisiä kuului pesässä toiseen ja kolmanteenkin sukupolveen. Oli myös kuolleen sisaruspuolen jälkeläisiä, joista osa oli asunut yli puoli vuosisataa Atlantin tuolla puolen. Osa oli edunvalvonnassa, mikä mutkisti kuvioita lisää.
Kuolinpesässä oli sen verran omaisuutta, että kaikkien intressissä oli, että toimeksianto hoidetaan huolella ja niin, että osakkaat pysyvät tyytyväisinä ajan tasalla. Koko prosessi osui ajankohtaan, jolloin DVV:n eli Digi- ja väestötietoviraston kriisi oli pahimmillaan, mikä vaikutti myös pankin oikutteluun.
Ghaada Saarikivi hoiti koko prosessin taitavasti ja vaivojaan säästämättä kärsivällisesti, omaisuuden realisointia myöten. Osakkaat saivat omansa aikataulussa, joka mahdollisti perintöveron maksamisen itse perintöosuudesta.
Kuolinpesän osakkaiden yksityisyyden suojaamiseksi tämä arvio on anonyymi.