Työni Elämänkaaressa alkoi, kun lapsena ihmettelin isovanhempieni kuolinpesiin osoitettuja kirjeitä. Tuntui hullulta, että edesmennyt ihminen sai yhä postia.
Muistan myös hyvin opiskeluajoilta muutamia varhaisia perunkirjoituksia, joiden tekemisessä avustin. Kaikissa tapauksissa läheinen oli lähtenyt liian varhain, vaikeissa olosuhteissa. Tunsin rauhaa ja tyydytystä siitä, että osasin auttaa ja tukea kipeällä hetkellä hyvin käytännönläheisesti. Näiden kokemusten kautta havaitsin, että asiantuntijatiedon ja lempeyden voi liittää yhteen.
Perhe- ja perintöoikeutta vahvalla osaamisella
Vuonna 2017 valmistuin oikeustieteen maisteriksi ja perustin Lakitoimisto Peuran. Vähitellen minulle valkeni perhe- ja perintöoikeuden olevan oma paikkani juridiikan kentällä.
Toimeksiantojen ihmisläheisyys, käytännöllisyys ja vaihtelevuus veivät minut mukanaan. Siitä lähtien olen syventänyt osaamistani ja palvellut jo satoja perheitä ja kuolinpesiä – monia myös useaan otteeseen.
Lakipalvelu Elämänkaari on tarjonnut vuodesta 2021 lähtien perhe- ja perintöoikeudellisiin palveluihin ketterän, inhimillisen ja tarkan vaihtoehdon.
Huojennusta ja selkeyttä
Perhe- ja perintöoikeudellisissa asioissa on tärkeää saada riittävät tiedot toimeksiantojen toteuttamiseen. Toimimme juridiikan piirissä kotilääkärin tavoin. Elämänkaaressa kiiretön kohtaaminen, etätapaamiset ja kotikäynnit ovat rauhallisia tilanteita, joissa sinun on helppo avautua vastaanottamaan tukea ja asiantuntemusta.
Läheisen kuolema on peruuttamaton menetys. Surun keskellä joudumme hoitamaan valtavan määrän virallisia asioita.
Kun ne siirtyvät ammattilaiselle, voi jälkeen jäävä kohdistaa voimavaransa menetyksen inhimilliseen puoleen ja elämän jatkumiseen.
Jos taas on päätynyt hoitamaan itselleen etäisemmän ihmisen kuolinpesää, ammattilaisen tuki on valtava helpotus.
Menehtymisen jälkeiset viralliset toimet ovat velvollisuuksia ja kunniavelkoja. Samalla ne ovat myös tapoja saattaa vainaja viimeiselle matkalleen, ja hiljalleen tutustua todellisuuteen ilman häntä.
Usein samat perheet tahtovat perunkirjoituksen ja perinnönjaon jälkeen tehdä myös testamentin, edunvalvontavaltakirjan tai avioehdon.
Elämä jatkuu – menetyksenkin jälkeen
Asiakirjojen laatiminen ja päivittäminen on enemmän kuin muodollisuus tai varautumista.
On rohkeutta katsoa tulevaisuuteen yhdessä, käydä läpi menehtymisen, sairastumisen tai epäonnen vaikutusta omaan perheeseen. Rohkeus palkitaan huojennuksella, selkeydellä ja syventyneellä yhteydellä läheisiin.
Elämänkaari on valmiina tarjoamaan tukea vaikeuksien ja kuoleman käsittelemiseen. Työmme on viime kädessä palvella elämää – ja sen jatkumista.
Ghaada Saarikivi OTM,
Lakipalvelu Elämänkaari,
perustaja ja lakimiesyrittäjä